Syyskirje

Viimeisimmästä blogitekstistä on kulunut hyvin monta kuukautta, joten nyt on aika ottaa mallia Amerikan-sukulaisisten joulukirjeistä ja kirjoittaa kuluneen vuoden tärkeimmät kuulumiset. Kulunut vuosi on ollut raskas mutta antoisa kuin matka Länsi-Afrikkaan. 

Lokakuussa 2013 jäin pitkälle sairauslomalle työstäni kielenopettajana. Sairausloman syynä olivat masennus ja ahdistus, toisin sanottuna varsin pahaksi päässyt työuupumus. Noudatin lääkärin ohjeita ja tein kahden viikon ajan kaikkea sellaista, mikä teki minulle hyvää. Musisoin, kävin kävelyillä, vietin aikaa ystävien seurassa, kävin konserteissa. Tarkastuksessa olin yhtä huonossa kunnossa kuin lomaa hakiessanikin, ja sain viikon lisää. Kolmannella viikolla aloin kunnolla ymmärtää, miten huonossa kunnossa olin.

Marraskuussa 2013 kaikkein lamauttavin väsymys alkoi väistyä, ja palasin töihin. Huomasin selviäväni töistäni joten kuten, mikä oli siinä tilanteessa voitto. Minulla oli töissä jatkuva – ja kenties osin viisaskin – tarve esittää, että asiat olivat paljon todellisuutta paremmalla tolalla. Onnistuin mielestäni melko hyvin. Tämä johti siihen, etten osannut pyytää sitä tukea, jota olisin tarvinnut. Vuoden takaisen työyhteisöni tuntien tukea olisi hyvin todennäköisesti ollut tarjolla, jos olisin uskaltanut kertoa, missä oikeasti mentiin.

Joulukuussa 2013 sain iloisia uutisia: apurahahakemuksemme oli tuottanut tulosta! Tiedossa oli pieni oppikirja-apuraha seuraavalle vuodelle. Sanouduin irti työpaikastani ja lähdin Burkina Fasoon. 
 

Tammikuu 2014 alkoi Bobo Dioulasson auringossa, lämmössä, rytmeissä, liikkeessä ja sävelissä. Matkalla aloin vähitellen ymmärtää, että ihmisiin luottaminen ja toisiin nojaaminen on elinehto. 

Kotiin palattuani tajusin suureksi surukseni, että avioliittoni oli jäänyt masennuksen ja kaiken muun myllerryksen jalkoihin. Tämän lisäksi olin korviani myöten rakastunut kitaransoiton opettajaani.  Helmikuussa totesin, ettei auttanut kuin erota Juhasta.

Maaliskuussa sain Turusta työtarjouksen, josta en olisi voinut kieltäytyä, vaikka olisin halunnutkin.

Muutin aprillipäivänä Turkuun yksin, mutta ystävien avulla ja tuella. Kevät ja kesä menivät pitkälti uuteen kaupunkiin ja töihin totutellessa, Helsingin ja Turun välillä matkustaessa, pakatessa ja avioeroasioita järjestellessä sekä edellä mainitun kirjaprojektin parissa.

Heinäkuussa 2014 Juha ja minä jätimme viimein avioerohakemuksen. Vietin loppukuun mökillä upeista lomasäistä nauttien. Elokuussa aloin toden teolla viihtyä Turussa.

Lokakuussa 2014 vietimme Jannen kanssa kahdeksankuukautispäivää niin, että esittelin Jannen äitini suvulle. Edellisenä viikonloppuna olimme ottaneet varaslähdön Jannen äidin suvun parissa. 

Nyt voin paremmin kuin koskaan ja paljon paremmin kuin pitkään aikaan. Harkitsen tosissani joulukirjeen kirjoittamista ystäville ja sukulaisille.