Kesän kirjoja, osa 2

Viime kirjoituksessani onnistuin unohtamaan kesäni kirjoista tärkeimmän, joka on Chestertonin Oikea oppi eli Orthodoxy. Luin sen tavoistani poiketen alkukielen eli englannin sijaan Antti Nylénin loistavana suomennoksena (alkuteos odottaa seuraavana lukulistalla, kunhan saan sen jostain käsiini). Oikea oppi on oikea helmi kirjaksi. Se on tiukkaa asiaa alusta loppuun, mutta Chestertonin hersyvän nokkela ja itseironinen tapa kirjoittaa tekee painavasta kevyttä tavalla, johon harvoin törmää etenkään kristillisen apologetiikan parissa. Kirja tuntuu muutamia vähäisiä poikkeuksia lukuunottamatta niin ajankohtaiselta, että on äärimmäisen vaikea käsittää, että sen kirjoittamisesta on kulunut vähän reilut sata vuotta. Suosittelen kaikille katsantokannasta riippumatta.

Sain vihdoin luettua toisen lukulistallani pitkään keikkuneen kirjan, joka sivuaa samaa aihetta, nimittäin Karen Armstrongin raamatuntutkimusta popularisoivan teoksen, jonka otsikkona on yksinkertaisesti The Bible - a biography. Armstrong on entinen nunna, ateisti ja nykyinen uskontotieteilijä, joka on kirjoittanut lukuisia uskontotiedettä ja teologiaa popularisoivia teoksia, joista tunnetuin lienee A History of God. Teos on suomennettu nimellä Jumalan historia. Oma suosikkini Armstrongilta tähän mennessä on The Case for God vuodelta 2009, joka on kirjoitettu vastineeksi Richard Dawkinsille ja kumppaneille. Se ei ole minkään sortin käännytysteos eikä apologia, vaan erittäin tiivis ja silti helppolukuinen paketti länsimaista aatehistoriaa, jonka tavoitteena on ymmärtää, mistä uskonnoissa ja ennen kaikkea kristinuskossa, islamissa ja juutalaisuudessa pohjimmiltaan on kyse.

The Bible on kirjoitettu pari vuotta ennen The Case for Godia, ja sinä on hyvin vähän mitään uutta seuraajaansa verrattuna. The Bible on huomattavasti kuivempaa ja raskaampaa luettavaa ja kaiken kaikkiaan huonompaa popularisointia. Uusia käsitteitä tulee hyvin tiuhaan ja ne on leipätekstin sijaan selitetty vasta kirjan lopusta löytyvässä hakemistossa, mikä lisää raskauden vaikutelmaa entisestään. En olisi ymmärtänyt juuri mitään, ellei minulla olisi ollut The Case for Godia pohjalla. Olin siis jossain määrin pettynyt, mutta tästä huolimatta tyytyväinen, että luin.

Kesän kirjoja

Marin-matkan pyörteissä ja sen jälkimainingeissa olen jättänyt kirjoittamatta hyvin monesta kirjasta. Korjaan asian nyt.

Juha Seppälän novellikokoelmasta vaikuttuneena luin lähes heti perään romaanit Paholaisen haarukka ja Routavuosi. Edellisestä en juuri pitänyt, ja jos rehellisiä ollaan, en ehkä jälkimmäisestäkään. Jälkimmäinen oli tästä huolimatta mielestäni oikein hyvä kirja, sellainen, joka tuntuu, ja joka saa ajatukset pyörimään päässä päiväkausiksi.

Seppälän syrjäytyneiden nuorten miesten rankkoja ajatuksia ja toimia oli pakko tasapainottaa jollain, ja käsissäni oli onneksi valmiina Erin Morgensternin The Night Circus, joka toimi tehtävässään loistavasti. Se kertoo maailmasta, jossa taikuus on vain opettelukysymys.

Myös Monika Fagerholmin Amerikkalainen tyttö vei tehokkaasti ajatukset toiseen maailmaan, nimittäin Seudulle, kahden nuoren tytön leikkeihin ja mielikuvitusmaailmoihin, joissa samat kappaleet soivat uudestaan ja uudestaan tyhjässä uima-altaassa talossa metsän soisemmalla laidalla. Suosittelen.

Leena Krohnin eräänlaisessa romaanissa Pereat Mundus taas toisia maailmoja oli hyvin monta, ja niissä kaikissa asuu henkilö nimeltä Håkan. Pereat Mundus saattaa hyvinkin olla yksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista.

Vladimir Nabokovin Lolita taas osoittautui kirjaksi, jota en halua lukea yhtään enempää, kun ei kerran ole mikään pakko. Sitä tasapainotti mukavasti Riikka Pulkkisen Totta, joka on kaunis, kuulas ja tosi. Mitäpä muutakaan. 

 

Paras purjo-perunakeitto tähän mennessä

Tänään tulin äärimmäisen väsyneenä töistä kotiin iltakahdeksalta aikeenani siirtyä pikimmiten läheiseen anniskeluravintolaan nauttimaan olutta ja hampurilaisen. Hetkeä myöhemmin kuitenkin yllätin itseni lieden äärestä. Tein pitkästä, pitkästä aikaa purjo-perunakeittoa, ensimmäistä kertaa koskaan ilman kermaa. Tuli varsin hyvää, vaikka itse sanonkin.

Purjo-perunakeitto

neljän purjon valkoiset ja vaaleanvihreät osat
pari pientä porkkanaa
2 valkosipulin kynttä
25 grammaa voita
loraus oliiviöljyä
hyvin pieni laakerinlehti tai osa isommasta
hiukan tuoretta timjamia
4 jauhoista perunaa
8 dl kasvislientä
(suolaa)
(valkopippuria)

Puhdistin ja pilkoin kaikki kasvikset ja kuullotin ne öljyn ja voin seoksessa. Lisäsin liemen ja mausteet ja keitin, kunnes kaikki oli kypsää. Soseutin ja söin ruisleivän, voin, juuston ja oluen kera.

Mari-tädin seikkailut Marissa osa 8: Loppu hyvin, kaikki hyvin

Viimeisellä viikolla vietimme paljon aikaa uusien marilaisten ystäviemme kanssa, läpäisimme kurssin loppukokeen ja kävimme kahdessa erilaisessa marilaisessa illanvietossa. Jatkoimme piirissä tanssimista, kansanlaulujen opettelemista ja uimahallikäyntejä. Viimeisen päivän vietimme mökkikylässä erään kauniin järven rannalla, joka olisi tiiviisti rakennettua mökkikyläänsä lukuun ottamatta voinut hyvin olla suomalainen järvi, ainakin ulkonäkönsä puolesta. Viimeisenä iltana tanssimme piiritansseja parinsadan marilaisen kanssa Joškar-Olan uudessa linnoituksessa eli Kremlissä, joka on rakennettu kaupungin marilaisten perinteisen kohtauspaikan eli marilaisen puiston päälle. Tilaisuus loppui varsin varhaiseen aikaan, mutta piiritanssit jatkuivat kadulla. Tanssittuamme kylliksemme söimme pitsaa Chicago-nimisen ravintolan terassilla rakkaan uimapalatsimme lähettyvillä. Lopuksi lauloimme ja soitimme kitaraa pitkälle yöhön asuntolan pihalla. Hyvin varhain seuraavana aamuna nousimme bussiin, joka vei meidät Kazaniin. Matkustimme Kazanista Pietariin junavaunussa, joka oli täynnä hyvin vähäpukeisia turvamiehiä matkalla kotiin eräästä Kazanissa pidetystä urheilutapahtumasta. Allegro tuntui venäläisten junien jälkeen tuskastuttavan hajuttomalta ja mauttomalta, ja ensimmäinen kuulutus Suomen puolella –"seuraavana Lahti" – sai meidät lähelle epätoivoa (haluan korostaa, että Lahti itsessään oli täysin syytön tuskaisiin tunnelmiimme). Kotona meitä onneksi odotti unkarilainen ystävämme, joka muuntautui jouhevasti talonvahdista kesävieraaksi ja pehmensi laskuamme Helsinkiin keittämällä meille aamuisin kahvia ja laulamalla kanssamme marilaisia kansanlauluja Helsingin puistoissa. Oli hyvä palata. 

Kannustamme Joškarin poikia. Kuva: Joku Tyyppi

Kuva: Joku Tyyppi

Kuva: Joku Tyyppi

Vuorimarilaisten luona. Kuva: Joku Tyyppi.

Joškaria. Kuva: Joku Tyyppi.

Kun marilainen nainen tulee naimaikäiseksi, hän puhaltaa tällaiseen torveen. Kuva ja sen käsittely: Joku Tyyppi.

Joškaria. Huomaa erilaiset sateensuojat. Kuva: Joku Tyyppi.

Uuden ja vanhan Joškarin raja. Kuvassa lukee Uloskäyti. Kuva: Joku Tyyppi. 

Aamiaisvieras. Kuva: Joku Tyyppi.

Jossain Kazanin ja Pietarin välissä. Kuva: Guljani.