perjantai 11. tammikuuta 2013

Mari-täti pyörtää päätöksensä

Aiemmassa neulontaa koskevassa kirjoituksessani lupasin raportoida neuletakkini edistymisestä säännöllisesti. Tarkkasilmäisimmät lukijani ovat saattaneet huomata, että näin ei ainakaan toistaiseksi ole käynyt. Olen nimittäin päättänyt luopua raportointihankkeesta täysin tai lähes täysin - ainakaan mitään säännöllistä neulelokia tällä ei sittenkään tulla näkemään. Kokeilin pariin otteeseen, ja totesin, ettei raportointi huvitakaan minua, vaan korostaa neulomisen suoritusluonnetta liikaa. Neuleesta on lisäksi aivan liian vaikea saada kauniita valokuvia.

Kun nyt kuitenkin aiheeseen päästiin, niin kerronpa, että näin suuren ja pitkäjänteisen työn tekeminen on ollut yllättävän rauhoittavaa. Olen löytänyt neulomiseeni aivan uuden rauhan. Kun loppua ei näy mailla eikä halmeilla, on paras nauttia matkasta (ja sehän tässä oli osin tarkoituskin). Minulla on hätävarana eräs petrolinsininen tupsupipo, joka on lähes valmis (se on uusi kevätpiponi, joten tarvitsen sitä aikaisintaan maaliskuussa). Kun sitten joskus alkaa ahdistaa se, ettei loppua näy, voin tehdä pienen piponi valmiiksi ja aloittaa jonkin toisen pienen ja vikkelän työn jättiläisprojektini rinnalle. Toistaiseksi kuitenkin tupsupipo saa odottaa. Oranssi alpakkalanka lämmittää sormia ja soljuu puikoilla kuin unelma. Tämä takkini on todellinen lohtuneule jo nyt, vaikka takakappaletta on olemassa vasta parikymmentä senttiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti