tiistai 4. joulukuuta 2012

Arkiversio adventtisalaatista



Ruusukaalia ja avokadoa oli vielä jäljellä, joten tein yhden hengen pikaversion sunnuntaisesta salaatista tänään. Toimii, mutta advent-tiversion uunissa paahdettu ruusukaali on ehdottomasti uunin lämmit-tämisen väärti - maut tulevat ihan eri tavalla esiin. Toisaalta höyryttäminen on toki terveellisempää, ekologisempaa ja monin verroin nopeampaa, eivätkä höyrytetyt ruusukaalitkaan hullumpia ole. Molemmissa versioissa on ensiarvoisen tärkeää malttaa jättää ruusu-kaalit riittävän napakoiksi, sillä juuri mikään ei ole surullisempaa kuin ylikypsä ruusukaali.

n. 200 g ruusukaalia
puolikas avokado
murskattuja cashewpähkinöitä
1 valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa
hunajaa

Kuorin ruusukaalit ja viipaloin ne ohuen ohuiksi. Kastikkeen tein muuten samoin mittasuhtein kuin adventtiversiossa, mutta korvasin sitruunamehun balsamiviinietikalla ja vähensin hieman hunajan määrää. Puristin kastikkeeseen vielä yhden valkosipulinkynnen korvaamaan adventtiversion uunissa paahdettua valkosipulia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti