torstai 29. marraskuuta 2012

Konsertti ja kurpitsapaistos

Täti kävi tänään konsertissa. Kyllä osaakin tehdä musiikki ihmiselle hyvää.

Konsertin jälkeen söin sunnuntaina laittamaani paistosta, jossa oli kurpitsaa, linssejä ja fetaa. Se oli hyvää sunnuntainakin, mutta nyt se oli ehtinyt muhia täydelliseksi. Sen kaverina oli tällä kertaa mehustettua punakaalia. Kokonaisuus oli aika lailla täydellinen.

Tein ruoan näin:

Pistin 2 dl vihreitä linssejä suolaveteen keittymään. Sitten ryhdyin puhdistamaan butternut-kurpitsaa. Totesin, että tämä olisi pitänyt tehdä ensin, sillä butternut-kurpitsa on aika sitkeä puhdistettava ja puiseva leikattava. Paistoin kurpitsaa öljyn ja voin seoksessa pannulla, kunnes se oli kypsää ja linssit olivat ehtineet sekä keittyä kypsiksi että jäähtyä huoneenlämpöisiksi. Sekoitin kurpitsan ja linssit pannulla ja murustelin vielä fetaa päälle.

Mehustettu punakaali taas syntyi niin, että suikaloin kaalin ohuen ohueksi. Laitoin astiaan sen kaveriksi öljyä etikkaa, suolaa ja kuivattua basilikaa ja vielä vähän vettäkin. Sitten annoin mehustua vuorokauden. Ihan toimivaa, ja kurpitsapaistoksen toverina ihanaa, mutta kehittämisen varaa on vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti