torstai 30. kesäkuuta 2016

Vohvelilaboratorio

Olen aina pitänyt vohveleista, mutta itse tekemäni vohvelit ovat aina olleet pettymys tavalla tai toisella. Niistä on kuitenkin aina tullut ikään kuin riittävän hyviä, joten en ole nähnyt tarpeelliseksi kuluttaa pahemmin energiaani vohvelitaikinan täydellistämiseen.

Eilen otin pitkästä aikaa vohvelirautani esiin. Jälleen kerran summanmutikassa reseptiä arpoessani päätin, että nyt on aika ottaa systemaattinen ote vohveleiden suhteen.

Mielestäni täydellinen vohveli on sokerinen, suuriruutuinen ja sisältä kuohkea belgialainen vohveli, mutten kaipaa kovinkaan makeita kotivohveleita. Tavoitteena olisi kuitenkin rapea paistopinta ja kuohkea sisus.

Eilen tein vohveleita seuraavalla reseptillä:

3 munaa
2,5 dl kauramaitoa
2,5 dl vettä
4 dl erikoisvehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
vajaa tl suolaa
vaniljaa myllystä
1 rkl sokeria
vajaat 100 grammaa voisulaa

Sekoitin märät aineet voita lukuun ottamatta. Sitten yhdistin toiseen kulhoon kaikki kuivat aineet ja vispasin ne sekaisin märkien aineiden kanssa. Kaadoin sekaan vielä voisulan. Annoin taikinan turvota puolisen tuntia. Paistoin vohvelit voissa ja tarjosin mansikoiden ja raparperihillokkeen kanssa. 

Tuli hyviä perusvohveleita, mutta sekä kuohkeudessa että rapeudessa oli toivomisen varaa. Keittiöstäni on myös vaivihkaa kadonnut eläinperäinen tuote toisensa perään, joten seuraava vohvelikokeiluni voisi mieluusti olla lehmänmaidottomuuden lisäksi munaton ja kenties jopa voiton (voisi viedä voiton).

Jos jollakulla on tiedossa ihana, mielellään vegaaninen vohveliresepti, kuulisin sen mielelläni!

lauantai 27. helmikuuta 2016

Aamiaissämpylät

Paras sämpyläresepti, mitä tiedän, on Sikke Sumarin aamiaissämpyläresepti. Siinä ei tarvitse tehdä juuri mitään: ainekset vain sekoitetaan ja taikina laitetaan yöksi jääkaappiin kohoamaan.

Taikinakulhon päälle kannattaa laittaa öljyllä sivelty leivinpaperi ja leivinpaperin päälle liina, niin taikinaan ei tule kuorta eikä se takerru mihinkään.


tiistai 2. helmikuuta 2016

Avokadoa, sitruunamehua ja korianteria

Evässalaatti

iso porkkana
pieni nippu korianteria
2 pientä avokadoa
puolikas paprika
auringonkukansiemeniä
puolikas sitruuna
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Paloittelin avokadot rasiaan ja puristin päälle puolikkaan sitruunan mehun. Lisäsin öljyä, suolaa ja pippuria. Laitoin avokadojen kivet purkkiin mukaan ja suljin sen. Loput ainekset pilkoin erilliseen rasiaan, porkkanan raastoin karkeaksi raasteeksi. Bussissa Turusta Helsinkiin yhdistin rasoiden sisällöt.

Avokadosalaatti

kolme avokadoa
punainen paprika
iso nipullinen korianteria
sitruunamehua
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
(katkarapuja)



tiistai 19. tammikuuta 2016

Kurkumajuomaa!

Pitkin viime syksyä korviini kantautui useammastakin suunnasta huhuja kurkuman ihmeellisistä terveysvaikutuksista. Monet kertoivat sekoittavansa kurkumaa maitoon tai kasvimaitoon ja juovansa sitä päivittäin ja flunssan sattuessa useamman kerran päivässä, ja troppi kuulemma toimi loistavasti. Kurkuman hyödyistä rohdoksena vaikuttaisi olevan jopa jonkin sortin tieteellistäkin näyttöä.*

Kuitenkin vasta ystäväni Vapuri huomasi kertoa, että niin kutsuttua kurkumalattea kannattaa juoda ihan vain siksi, että se maistuu tavattoman hyvältä. Minun on vaikea motivoitua tekemään oikeastaan mitään pelkän väitetyn terveellisyyden vuoksi, mutta hyvät reseptit ovatkin aivan toinen juttu.

Satuin sopivasti sairastumaan flunssaan, joten ajankohta ensimmäisen kurkumajuomani kokeilemiselle oli mitä otollisin. Kävi ilmi, että kurkumajuoma on niin tavattoman herkullista, että joisin sitä silloin tällöin, vaikka se olisi tutkitusti epäterveellistäkin.

Valpurilta saamani resepti kuuluu näin:

1,2 dl kauramaitoa (tai muuta kasvimaitoa)
1 tl kurkumaa
0,5 tl kanelia
hunajaa
vanilijaa myllystä
nokare kookosöljyä

Sovelsin reseptiä heti hiukan, sillä minulla ei sattunut olemaan kanelia muussa muodossa kuin tankoina.  Laitoin maitooni kaksi kanelitankoa, mikä tuntuisi toimivan lopputuloksen perusteella oikein hyvin.

Sulatin kookosöljyn kattilassa ja laitoin perään kurkuman, jonka annoin hiukan lämmetä öljyssä. Heitin perään kaikki muut ainesosat  ja lämmitin juoman kuumaksi, mutten aivan kiehuvaksi.

Kurkumamaito yllätti jumalaisen maukunsa lisäksi myös välittömillä terveysvaikutuksillaan. Se rauhoitti tehokkaasti kipeää kurkkua rauhotti yskää.

Lopuksi sisältövaroitus: luvassa ruumiintoimintoja!

Juoma myös värjäsi räkäni sekä kurkustani kohoavan sitkeän liman iloisen keltaiseksi, mikä virkisti mieltäni ja ilostutti minua suuresti.

* Terveysinfo.fi-sivusto ei ole minulle ennestään tuttu, eikä minulla ole minkäänlaisia takeita sen luotettavuudesta, saati sitten lähdeluettelon tieteellisestä uskottavuudesta.




tiistai 5. tammikuuta 2016

Niin virkistävä ja terveellinen

Olen inhonnut talvea koko olemuksellani vuodesta 1997. Tuona pahamaineisena pakkasvuonna olin 11-vuotias ja muutin vanhempieni kanssa Suomeen Belgiasta, jossa olin viettänyt suurimman osan elämästäni siihen asti. Muutto lamasta hiljalleen toipuvaan Suomeen oli muutenkin rankka, mutta talvet 1997-1998 ja 1998-1999 kuukausia jatkuneine kovine pakkasineen meinasivat tehdä minusta selvän. Muistan vieläkin, miten räkä ja kyyneleet jäätyivät naamalle kouluaamuina.

Ennen noita kamalia vuosia pidin talvesta siinä missä muistakin vuodenajoista. Kotona Belgiassa talvi tarkoitti käytännössä joulukuuta ja tammikuuta. Silloin satoi vettä vielä enemmän kuin tavallista, ja lämpötila saattoi väliaikaisesti laskea jopa pakkasen puolelle. Joskus tuli vähän lunta, tiet muuttuivat luistinradoiksi eikä kenenkään tarvinnut mennä kouluun, koska yhdessäkään autossa ei ollut talvirenkaita. Lapsuudessani talvi tarkoitti ennen kaikkea joulua, takkatulta, villasukkia ja lyhyitä matkoja Suomeen ja muihin oikeisiin talvipaikkoihin, kuten Alpeille. Helmikuuhun mennessä talvi oli ohi, terassit avattiin ja kukkapenkit alkoivat puskea krookuksia ja tulppaaneita.

Lukioikäisenä päätin ryhtyä pitämään talvesta. Yritin jopa opetella kunnolla hiihtämään ja luistelemaan. Luin Tove Janssonin Taikatalvea uudelleen ja uudelleen. Kuten aina tällaisten valheellisten päätösten kanssa käy, tämäkin teeskentely kääntyi lopulta itseään vastaan ja vain pahensi tilannetta. Aina nytkin loppusyksystä päässäni kaikuvat eräänkin hemulin sanat siitä, miten talvi on ihanan virkistävä ja terveellinen. Hytisen inhosta ja rukoilen, että ensilumi tulisi myöhään.

Siksi onkin hyvin kummallista, että tänä vuonna talvi onkin tuntunut hyvältä. Tänään vedin leveästi hymyillen toppahousut jalkaan ja ihastelin kadulla kävellessäni sitä, miltä -19-asteinen ilma tuntuu nenässä. En tiedä, mitä minulle on tapahtunut. Onko jokin osa kotoutumisprosessiani tullut valmiiksi nyt, liki kahdenkymmenen Suomessa asutun vuoden jälkeen?





tiistai 22. joulukuuta 2015

Kauniin näköalan saarelta

Boavistan saari Kap Verdellä osoittautui todelliseksi nappivalinnaksi tähän uupuneeseen syksyyn. Suosittelen.

Viikko lämpöä ja aurinkoa teki korvieni välille suorastaan ihmeitä. Olo on pitkästä aikaa kevyt ja tuntuu, että kestän taas jonkin aikaa eteläisen Suomen ilmeisesti loputonta välikautta.

Ihana, absurdi hotellimme.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Löllöttelyn vaikeudesta

Kuten edellisessä päivityksessäni mainitsin, Boavistan saarella Kap Verdellä on yllättävän paljon tekemistä. Olen tähän asioiden tilaan hiukan pettynyt, koska valitsin tämän lomakohteeksi muun muassa siksi, että toivoin ympäristön pakottavan minut olemaan kerrankin paikoillani. Sääkin on sillä tavalla miellyttävästi kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen asteen välissä, ettei sekään pakota pysymään paikallaan.

Nämä ensimmäiset kaksi vuorokautta olen lähinnä tuijotellut merta ja palmupuita. Ehkä mielikin tästä vähitellen rauhoittuu.



tiistai 15. joulukuuta 2015

Mari-täti löllöttelylomalla

Reilu kuukausi takaperin minusta alkoi tuntua, että eteläisen Suomen loputon, pimeä välikausi nurjertaa minut kokonaan. Oli siis radikaalien toimenpiteiden aika: varasin pakettimatkan etelään.

Matkakohteeksi valikoitui Kap Verde. Olen jo pitkään rakastanut Cesaria Evoran musiikkia ja tänne pääsee suoralla lomalennolla Helsingistä varsin kohtuulliseen hintaan.

Toistaiseksi vaikuttaa aivan ihanalta. Minulle tosin luvattiin, ettei täällä olisi mitään tekemistä eikä mitään nähtävää, mutta minusta vaikuttaa, että tällä olisi vaikka mitä houkuttelevaa puuhaa. Patikointia, sukelluskurssia, snorklausta, surffausta, purjehdusta ja useampikin kylä tai pieni kaupunki tutkittavaksi, ja kymmeniä kilometreja valkohiekkaista rantaa. Lisäksi hotellissamme on kissakahvila.

Hotellimme näyttää siltä, että hiekkalinna ja moskeija ovat tehneet yhdessä lapsen.

Tämä kissa tuli läheisyyteemme aamupäiväunille, kun nautimme aamukahvia.

Vaikuttaa siltä, että kissoista pidetään hyvää huolta. Ne ruokitaan päivittäin ja eläinlääkärikin vierailee paikalla säännöllisesti.



Kissakahvilassa voi halutessaan syödä aamiaista. Se on käytännössä ulkona, joten minua ei aivastuta yhtään.




keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Uskosta ja häpeästä

Olen halunnut kirjoittaa uskosta ja uskonnosta siitä asti, kun perustin tämän blogin. Kyseessä on aihe, josta minulla on hyvin paljon sanottavaa, mutta jokin on pidätellyt minua.

Tänään vastaan tuli Lotta Aarikan hieno kolumni häpeästä ja uskosta, ehkä ennen kaikkea häpeästä. Häpeä estää meitä olemasta sitä mitä olemme. Jäin miettimään, onko häpeä ehkä estänyt minua kirjoittamasta.

En kylläkään sanoisi koskaan aktiivisesti hävenneeni uskoani. Olen saanut sellaisen kristillisen kasvatuksen, jonka soisin ihan jokaiselle riippumatta siitä, minkä nimikkeen alla se kulkee. Minun kristillistä kasvatustani voisi lähes yhtä hyvin sanoa vain yleisesti uskonnolliseksi, tai sitten vaikkapa elämänkatsomukselliseksi tai filosofiseksi kasvatukseksi. Yksi keskeisimmistä periaatteista tässä kasvatuksessa oli alusta pitäen, että kysymys on asioista, joihin ei ole vastauksia. Olen saanut kasvaa ilmapiirissä, jossa asioiden kyseenalaistaminen ja omien ratkaisujen etsiminen yhdistyy monituhatvuotiseen perinteeseen, ja olen siitä hyvin ylpeä.

Kuitenkin tunnistan itseni Aarikan kirjoituksesta mitä suurimmassa määrin. Hän kirjoittaa uskoon liittyvästä häpeästä näin:



"Minulle on erittäin tärkeää tulla nähdyksi tiedettä arvostavana älykkäänä ihmisenä.
Uskonnollisen ihmisen perityyppinä oma viiteryhmäni tuntuu näkevän vanhoillisen ja uskon dogmien perusteella toisten ihmisten elämänvalintoja arvostelevan, ikävän ihmisen. Vaikka itse koen, että juuri uskoni tuo minusta esiin kaiken hyvän – empatian, armon, anteeksiannon ja epäitsekkyyden – monet eivät ymmärrä sitä.
Tunnustaessani, että uskon jumalaan vakaasti ja vilpittömästi, näen miten heidän kuvansa minusta murtuu ja muuttuu. Se ahdistaa."

Minulle on erittäin tärkeää tulla nähdyksi tiedettä arvostavana älykkäänä ihmisenä.
Uskonnollisen ihmisen perityyppinä oma viiteryhmäni tuntuu näkevän vanhoillisen ja uskon dogmien perusteella toisten ihmisten elämänvalintoja arvostelevan, ikävän ihmisen. Vaikka itse koen, että juuri uskoni tuo minusta esiin kaiken hyvän – empatian, armon, anteeksiannon ja epäitsekkyyden – monet eivät ymmärrä sitä.
Tunnustaessani, että uskon jumalaan vakaasti ja vilpittömästi, näen miten heidän kuvansa minusta murtuu ja muuttuu. Se ahdistaa.
- See more at: http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/kolumni-hapeilematon-vapaus#sthash.j5fxyH21.dpuf

Omalla kohdallani kysymys on ennen kaikkea pelosta. Olen vältellyt koko aihetta ja pyydellyt uskoani anteeksi. Olen punastellen selitellyt, että en minä kuulu niihin kristittyihin, en minä usko sokeasti mihinkään, ei minua tarvitse pelätä. Olen vaivihkaa ja itse tiedostamattanikin jättänyt mainitsematta, että muuten, minäkin olen niitä kristittyjä. Olen käyttäytynyt kuin häpeäisin, vaikka tiedän aivan hyvin, ettei minulla ole mitään pelättävää, saati sitten hävettävää.










tiistai 3. marraskuuta 2015

Suklaakakkua! Ilman leivinjauhetta! Ja ilman uunia!

En ole jaksanut mennä tänään minnekään enkä tehdä juuri mitään. En ole etenkään jaksanut käydä kaupassa. Sen sijaan leivoin suklaakakun.

Kaapissa ei ollut leivinjauhetta eikä minulla ollut mitään halua alkaa vatkata valkuaisia vaahdoksi mutakakkua varten, joten kirjoitin hakukoneeseen "suklaakakku ilman leivinjauhetta" ja löysin tämän. Lupaus kakusta viidessä minuutissa pitää todella paikkansa.

Reseptin "suklaakakku" sisältää ainoastaan kaakaojauhetta, joten korjasin asian lisäämällä taikinaan pienehköjä suklaapaloja. Kaadoin koko komeuden muumimukiin, törkkäsin sen mikroon ohjeen mainitsemiksi kolmeksi minuutiksi. Se oli hiukan liian pitkä aika minun tehokkaassa mikrossani, mutta ei kuitenkaan aivan liian pitkä. Lopputulos ei ollut mitenkään loistava, mutta päihitti kuitenkin mennen tullen marketin vakuumipakatut kaakaomuffinssit.

Muumimukillinen kakkua:

4 rkl vehnäjauhoja
4 rkl sokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl vaniljasokeria
tummaa suklaata pienehköinä paloina
muna
3 rkl öljyä
3 rkl maitoa

Sekoitin kuivat aineet. Lisäsin märät aineet, sekoitin hyvin, kaadoin mukiin ja törkkäsin koko komeuden kolmeksi minuutiksi mikroon.